kirj. Maria-Liisa Alamäki, kasvatustiet. maisteri, Raahen Seudun Reumayhdistys
Hyvä elämän kokonaisuus muodostuu meidän fyysistä, psyykkisistä ja sosiaalisista ominaisuuksista
– toisin sanoen terve sielu asuu terveessä ruumiissa.
Eri tutkimusten mukaan hyvän elämän osa-alueita ovat mm. terveys, perhe, parisuhde, lapset, työ, ystävät, harrastukset ja omaan minuuteen liittyvät tekijät. Hyvä elämä on kuin jakkara jossa on neljä jalkaa – siihen on turvallista nojata sekä istuutua. Jakkaran jalat ovat yksilöllinen valinta hyvän elämän kriteereistä.
Mitä tapahtuu jos jalkoja onkin vain kolme, kaksi, yksi tai ei ainuttakaan?
Läpi elämämme säilytämme itsemääräämisen ja tarvitsevuuden tunteen
Pohdin tässä yhteydessä hyvän elämän psyykkistä luonnetta, johon oivalluksen antoi ystäväni, jonka kanssa keskustelimme taannoin. Itsemääräämisen ja tarvitsevuuden tunne on psyykkisen hyvinvoinnin perusta. Nämä ovat perustunteita lapsesta vanhukseen.
Itsemääräämiseen kuuluu, että haluamme selviytyä omin voimin niin pitkälle kuin mahdollista esimerkiksi sairastuessa. Emme halua olla muiden ohjattavissa. Meidän on saatava mahdollisuus elää omaa elämäämme, vaikuttaa työhömme, valita ystävämme ja harrastuksemme sekä tavoitella onneamme.
Onko elämän velvollisuus onnellistuttaa meidät? Onko onni ja onnellisuus sama asia? Elämä on suuri lahja. Pitääkö se kutistaa onnen välikappaleeksi?
Tarvitsevuus on yhteenkuulumisen tunnetta, oli kyse sitten työyhteisöstä, ystäväpiiristä, harrastusryhmästä tai perheestä. Haluamme kuulua johonkin yhteisöön. Eläkkeelle jääminen, sairastuminen, lasten itsenäistyminen ja perheen sisäiset muutokset ovat itsemääräämisen ja tarvitsevuuden kriisejä. Näihin tunteisiin liittyy läheisesti luottamus.
Luotetaanko minun tekemään työhöni, mitä tehtäviä minulle annetaan, pyydetäänkö apuani tai soittaako minulle kukaan?
Stressin ja motivaation raja on häilyvä ja yksilöllinen
Alakoulussa opettajani painotti, että kaiken minkä voit tehdä tänään, älä jätä huomiseksi. Kesken jääneet työt ovat aina aiheuttaneet minulle stressiä, ja näin nakertaneet hyvinvointiani.
Ystäväni avasi silmiäni – hänelle keskeneräinen työ on suunnitelma. Se on ohje seuraavaan päivään, vahva motiivi ja tarpeellisuus toimia. Se lisää myös turvallisuutta. Unityöskentely ohjaa vielä luoviin ratkaisuihin tehtävien suhteen. Ystävälleni stressiä taas aiheuttaa toimettomuus, toisin sanoen jotakin pitää olla aina vireillä. Toimettomuus voi toisaalta avata myös uusia mahdollisuuksia kokeilla omia rajojaan.
Minulle kouluvuosien tiukka aikataulu on muuttunut vapauden kaipuuksi ja aikatauluihin sidottu toiminta ilmenee stressinä. Hyvinvointiani nakertaa myös syyllisyys siitä, että tapaan ystäviäni ja läheisiäni liian harvoin. Jäätyäni eläkkeelle ajattelin sukkuloida läpi Suomenniemen ja ylläpitää vanhojen ystävieni kesken tukiverkostoa.
Olivatko tavoitteeni liian ihanteellisia?
Meille kummallekin, ystävälleni ja minulle, pahaa oloa aiheuttavat pettymys ja luottamuksen menettäminen toisiin ihmisiin, sekä epäoikeudenmukaisen toiminnan kohteeksi joutuminen. Oma minuutemme on haavoittuvainen.
Toisen kuunteleminen ja kuulluksi tuleminen hyvän elämän edellytyksinä toivat keskusteluumme uusia ulottuvuuksia. Kuuntelijana oleminen apua tarvitsevalle on aina luottamuksen osoitus tarpeellisuudesta toiselle, ja näin omaa itsetuntoa vahvistava. Jos on saanut olla kuuntelijana, voi helpommin myös purkaa pahaa oloaan toiselle rakentavalla tavalla. Myös ruumiimme puhuu meille – jos kuuntelisimme. Mitä mieli ei jaksa käsitellä, sen ruumis ottaa kantaakseen.
Tunteet vaikuttavat kehoon ja aineenvaihduntaan. Elämänhallinta on tunteiden hallintaa; pettymyksen purkamista esimerkiksi kirjoittamalla, puhumalla, liikunnalla, levolla, puutarhatöillä… Mutta se on myös oivallusta, että hyvä elämä ei ole aina samaa kuin tyytyväinen elämä.
Tyytymättömyys ja kiire tuovat paineita
Tyytymättömyydestä syntyy usein muutos ja toivo paremmasta elämästä. Joskus elämä pysäyttää niin kipeään paikkaan, että on pakko riuhtaista siitä itsensä irti. Muuten ihminen voi olla niin uupunut, ettei olisi voimia muutokseen.
Elämänhallintamme on nykyään ajan valtaamaa. Aikamme on joko tehokasta, hyvää, hyödyllistä tai hukka-aikaa, josta viimeinen on kitkettävä mahdollisimman vähiin.
Pitääkö saada aikaan aina jotakin? Juoksemmeko läkähdyksiin emmekä tarkista sisäistä kompassiamme? Löydämmekö suunnan elämällemme, jos olemme jatkuvassa liikkeessä? Toistammeko juuttuneesti samoja asioita?
Keskeisintä on aistia, mihin suuntaan elämä meitä kulloinkin kuljettaa, onko se toivomamme suunta.
Elämänhallintaamme vaikuttaa itsetuntomme.
Jos tiedämme ominaisuutemme ja hyväksymme muutokset itsessämme ja toimintakyvyssämme voimme elää turvallisen ja riskejä sietävän elämän.
Elämämme on aina keskeneräinen ja se jää jotenkin kesken. Se ei tarkoita kuitenkaan vajaaseen elämään alistumista tai unelmista luopumista.
Silti sille on tärkeää etsiä merkitystä ja mieltä. Onko näin?
Elämän ja itsensä hyväksyminen on rajallisuuteen suostumista ja tavallisuuteen tyytymistä. Arjen arvo jää meiltä usein huomaamatta. Suostuminen omaan elämään lähtee usein oivalluksesta, että juuri tämä arki on Se Minun Elämä.
Elämä luo merkitystään juuri nyt. Juuri tätä me tulemme jälkeenpäin kaipaamaan.
Hyvä elämä on omia muistojamme ja kokemuksiamme!
Parhain terveisin sinulle
Maria-Liisa
Maria-Liisa Alamäki
yhteystietoni TULES-viestin 2012 sivulla 3
sekä nettisivuillamme www.raahenreuma.fi
P.S. Edellä huomasit kysymyksiäni, joista toivon, että valitset yhden tai muutaman ja kirjoittaisit ajatuksiasi kommenttina tähän Internet-blogiimme.
Ainakin päällisin puolin olen saanut elää kai ns. hyvää elämää. Ja olen tuntenut olevani onnellinen. No, sairastan toki nivelreumaa (jo yli 20v) mutta ei se ole ollut minulle haitaksi tai hidasteeksi hyvän mielen ja hyvän reumahoidon ansiosta paljoa – ainakaan liian paljoa. Olen saanut sijoittaa kotiani tilanteen mukaan eri puolille Suomea (=kuinka erilaisia ihmiset ovatkaan!) ja lähelläni on ihmisiä joita rajoitteeni eivät haittaa. Yrittäjänäkin olen saanut toimia ja siinä onnistua!
Minulla ei ole (harmi kyllä) omaa perhettä, mutta vapaa-aika on täyttynyt siitäkin huolimatta mukavilla asioilla kun olen ollut itse aktiivinen ”ilmoittautumaan” mukaan erilaisiin asioihin (harrastuksiin ja vapaaehtoistyöhön). Tuo aktiivisuus on myös tuonut minulle mieluisia työtehtäviä, joissa olen viihtynyt ja joissa olen saanut kehittyä kohti melkein pelottavankin hienoja asioita. Näistä kiitän sydämestäni esimiehiäni – no en kylläkään tätä viimeisintä. Myös ystäväni ovat omilla kokemuksillaan ja elämällään haastaneet minut mitä ihmeellisimpiin ja kummallisimpiin asioihin =).
Nimimerkkini ”Irtisanottu..” tarkoittaa tarkalleen siis tätä: Tuli uusi esimies kolme vuotta sitten (nainen kuten itsekin olen). Hän puhuu paljon, kuuntelee vähän. Ei siten kuule, kun yritän parhaani mukaan kertoa reumani tilanteesta, tekonivelistäni, ja niihin liittyvistä muutamista rajoitteista joihin se vaikuttaa minun ns. kevyessä toimistotyössä. Vaan ei. Tämä esimiesnainen painottaa, että ”kaikki tekevät täällä kaikkea, eikä kenelläkään ole mitään erioikeuksia!” Piste.
Tämä toki tarkoitti minulle huomattavasti paljon lisää sairauslomia, koska en esim. pystynyt matkustamaan aamuvarhaisella Helsinkiin kun (kas kummaa) minun asiakkaat valittiin sieltä. Myös etätyöoikeus otettiin minulta kokonaan pois vaikka ns. toimisto-osuuden olisin pystynyt tekemään etänä. Sitä olin voinut sujuvasti tehdä edellisen esimieheni aikana yli 7 vuotta – vieläpä kaikkiaan todella hyvällä palautteella!
Voi miten paljon olisi kerrottavaa, mutta tämän yhden haluan tähän vielä mahduttaa: Eräässä kehityskeskustelussani tämä esimiesnainen todella suuttui! Olin juuri kertonut hänelle miksen voi fyysisesti tehdä kaikkea sitä mitä terveet kollegani, luettelin myös mitä voin tehdä ja missä olen yli 7 vuoden kokemuksen ja palautteen mukaan tämän yhtiön mukaan todella hyvä. Ja tämä oli sitten hänelle ihan liikaa – tuli nyrkkiä pöytään ja komento olla enää puhumasta siitä mikä minua motivoi! Lisäohje minulle oli että ellen pysty tekemään kaikkia samoja asioita kuin kaikki (terveet) kolleganikin, niin silloin minun pitää olla sairauslomalla – ei erityiskohtelua kenellekään, hän huusi.
No, tilanne kärjistyi (tottakai) aikaa myöten ja minä ”tyhmä” yritin selviytyä etten menettäisi työpaikaani. Jälkiviisaus: Eihän se noin mene! Sairauslomia lääkärintodistuksella kertyi tietenkin pikkuhiljaa ja syksyllä niitä lopulta oli kertynyt niin, että esimieheni ja yhtiön mukaan niitä oli aivan liian paljon. Siispä viime syksynä 2011 heti toisena nivelleikkaukseni kotiutuspäivänä, sain tekstiviestillä tiedon, että minut irtisanotaan 13½ vuoden päätteeksi. Syyksi kerrottiin ”oleellinen ja pysyvä työkyvyn heikentyminen”. Perusteena siis liiat sairauspoissaolot! Työterveyslääkäri ei tiennyt irtisanomisestani ennekuin siitä hänelle kerroin!!
Kutsu irtisanomisen kuulemistilaisuuteen oli vain 2½ arkipäivän kuluttua! Tietenkään en päässyt sinne, enkä edes saanut siinä kunnossa enkä sillä aikataululla järjestettyä tilaisuuteen itselleni edes edustajaa, johon kerrottiin olevan oikeus. Tuskin olisin saanut ketää vaikka olisin kuulunut ammattiliittonkin. Viakka pyysin kohtuullista ajankohdan siirtämistä, he tekivät irtisanomispäätöksensä ilman minua sanoen, että ”meillä on oman aikataulumme”.
Koko tarinan likaisuus ei pääty läheskään tähän… Mutta, koska tässä blogissa on nyt aiheena ”Hyvä Elämä” – minulle se on kyllä em. kokemana mm. Ystävät! Kaikki läheiset ihmiset, jotka pysyvät lähellä senkin jälkeen kun en ole enää titteliltäni se ja se… He lähtevät (onneksi) joille olen olen ollut vain ”hyödyksi”.
Toinen asia minkä olen tajunnut, on se, että hyvää elämää on sekä menneessä että tulevassa. Molemmat on hyvä pitää aina mielessä ja uskoa niihin! Mielestäni elämä on ”ihan normaalia” kun siihen mahtuu sekä ekstaasia että katastrofia.
Se mikä helpottaa ja neutraloi niitä molempia on mielestäni se kun välillä voi nousta katselemaan kokonaisuutta ”helikopteriperspektiiviin”. Kyllä, silloin kipeät ja loukkaavat asiat eivät ole enää yksin sinuun kohdistuvia asioita vaan – no, asioita jotka tapahtuu jollekulle sinunlaiselle ihmiselle joka ei hänkään olisi niitä ansainnut. Mitä neuvoja sinä ”hänelle” antaisit? Helppoa tuo etäältä katselu ei todellakaan ole, mutta yrittämisen ja harjoittelemisen arvoista kylläkin.
Hyvä elämä käsittää mielestäni muutakin kuin onnea ja onnellisuutta. Kaipa itse voisin hyvän elämän kiteyttää vaikka näin: Onnellisuus lienee ihan kaikista kokemuksista saavutettua viisautta!
Miltä ajatukseni kuulostavat? – olisi todella mukava kuulla siitä täällä ja jakaa näitä asioita.
terv. Irtisanottu